Hepskukkuu!
Olen 30-vuotias, Kajaanin kasvatti ja iloinen ihmissuperpallo. Mallina olen työskennellyt kymmenien kuvaajien kanssa, ja suurin osa kuvauksista on ollut miljöössä. Olen ollut alasti lammessa aamuneljältä seppele päässäni, maannut roskalavalla terälehtien seassa, uinut tyllihameessa mutaisessa purossa. Olen toki myös ollut studiossa, iltapuvussa ja stailattuna, alasti harsoon käärittynä, itkemässä meikit poskilla viskipullo kädessäni.
Olen esiintynyt 5-vuotiaasta saakka. Esiintymisiä on ollut muun muassa tanssin, sanataiteen, näyttelemisen, laulun, soiton, puheenpitämisen ja kouluttamisen muodossa. Nyt viime vuosien aikana esiintymiseni ovat keskittynyt laulamiseen, tanssinäytöksiin mallintöihin, sekä erilaisiin edustamis- ja koulutustehtäviin järjestömaailmassa sekä sosiaalialan kentällä. Olen nähnyt maailmaa, ollut mukana monenmoisessa enkä säikähdä seikkailuja.
Olen energinen ja pirteä, sanavalmis ja rohkea. Olen vähän missä vaan tilanteessa kuin kotonani, hyppään täysillä mukaan ja teen työtäni innolla.
Pituuteni on 164cm, ja vaatekoko noin M - vartalonmallini on aika lähellä tiimalasia. Minulla on kirkkaanvaaleat hiukset ja heleä iho. Tatuointeja on muutama (ranteessa sekä nilkoissa pienet, kainalo sekä hauis), ja muutama haalistunut leikkausarpi vatsassa sekä yksi kaulassa.
| © Helena Kunwar |
![]() |
| © Helena Kunwar |
![]() |
| © Juha Jokinen |
![]() |
| © Helena Kunwar |
![]() |
| © Timka Seppänen |




Kommentit
Lähetä kommentti